Varsinaiset vyöhyketerapiahoidot alkavat alkavat aina sillä, että istumme hetkeksi alas juttelemaan tilanteestasi ja toiveistasi hoidon suhteen. Katsastamme terveyteesi liittyviä asioita, kuten esimerkiksi fyysisiä oireitasi, ravitsemusasioita sekä henkiseen jaksamiseen liittyviä asioita.
Hoitoa varten on yleensä tarpeen riisua alusvaatteisilleen, tai ainakin sukat ja housut. Sitten saat asettua makuulle hoitopöydälle, peitteiden alle, ja rentoutua. Osa hoidoista voidaan toteuttaa esim. yritysten omissa tiloissa siten, että asiakas istuu tuolilla hoidon ajan (puolen tunnin hoidot).
Vyöhyketerapiaa tehdään asiakkaan kanssa aina yhteistyössä siten, että asiakas kertoo hoitajalle milloin käsittely tuntuu epämiellyttävältä. Tarkoitushan ei ole tuottaa kipua, vaan ns. "makean tunteen" käsiteltävässä heijasteessa. Kipeitä paikkoja ei onneksi ole kovin paljon (yleensä), joten suurimman osan hoidosta voit kuitenkin ottaa aivan rennosti ja nautiskellen.
Tule kokeilemaan miltä vyöhyketerapia tuntuu, uusille asiakkaille on edullinen tarjous!
Vyöhyketerapeutti
Reetta Lappalainen
044 57 37 470